lauantai 3. joulukuuta 2011

Villiä menoa estevalmennuksissa..

On se jännä juttu miten kylmät ilmat muuttavat hevosta.. Meinaan ei ruuna ole ikänä elämässään ollut noin villinä estevalmennuksessa. Charlie ei ole pukittelu tyyppiä, mutta nyt niitä sateli ennen esteitä. Hevonen ei siis ole kipeä mistään, kaikki on tarkastettu ja tämä on lähinnä tapahtunut nyt estetunneilla. Ei todellakaan ole kyllästynyt hyppimiseen vaan lähinnä innostuu ihan liikaa kun maneesiin aletaan raahaamaan esteitä. HUOMIO! Nyt on myös Charlien kuten myös minun sivut päivitetty :)

Kerronpa nytten viime viikon tiistain estevalmennuksessa. Aloitin verkkaamaan hevosta gramaaneitten avulla, silloin kaikki oli fine eikä mitään pelleilyä mutta kun oli sen vuoro että laitettiin esteet maneesiin ja nousin selkään niin saman tie aloi porsailu - c'n laitoin samantien sitten töihin. Nyt on kaksi viikkoa käynyt tälleen ja sitä edellisenä viikkonahan ruuna nousi pystyyn ja itse sain mojovan mustelman ja turvotuksen leukaani. Valmennus meni muuten hyvin, mutta oli kyllä pidättelemistä Charliessa. Menimme kivaa rataa jossa joutui koko ajan tekemään jotain, ensimmäiset kolme estettä olivat ainakin meille vauhdin suhteen vaikea. Meni jonkin aikaa kunnes saatiin askeleet sopimaan väleihin, mutta muuten ei kyllä ollut ongelmia. Piirtelin taas tylsyydekseni teille tuollaisen rata piirrustuksen, jos nyt edes saatte mitään selvää :)



Tällä hetkellä suunnitelmissa olisi koulukilpailut jotka ovat lähinnä rataharjoitukset. Nämä järjestetään omalla tallilla, mutta nyt tilanne ainakin näyttää aika niukalta sillä ainoa osallistuja on MINÄ. Mahtaako johtua sitten että ovat vaan rataharjoitukset.. ei voi tietää.. Mutta no olemme charlien kanssa harjoitelleet helppo c:2 2000 rataa koska siis ruuna ei ole ikinä ollut elämässään koulukisoissa ja varsinkin kisaradalla se on hieman hurja niin saa nähdä mahtaisiko edes tervehdyksessä pysyä paikoillaan. Treenaamallahan sitä parhaiten oppii, joten siksi nuo rataharjoiut kilpailut olisivat meille hyvät. No, saa nähä järjetetäänkö edes niitä.. Ensivuoden suunnitelmista sitten lisää tietoa ensipostauksessa :)

Lopuksi vielä laitan pienen myynti-ilmoituksen tänne blogiinkin!

Myydään Globus CliC estepenkki!
Flat seat -malli. Metallivahvistettu puurunko. 3 vuoden takuu. Villa/lateksi-toppaus (Villa sisäpuolella ja lateksi ulkopuolella), hieman kaareva runko ja leveä selkärangantila. Isot muotoillut polvituet ja pehmeä istuin.

Musta 16.5 penkki ja leveä 34. Jalustinkohdat hieman kuluneet mutta erittäin hyväkuntoinen satula muuten. Satula on ostettu kesällä 2010.
Satula uutena 990e - NYT VAIN 700 euroa!

Yhteyden otot sähköpostitse: petra@pretty-destiny.net

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti