lauantai 26. maaliskuuta 2011

ensimmäinen kerta eholla

Päätinpä tulla kirjottamaan nyt ehon kisoista, itse en siis ennen ole tuolla käynyt vaan olen aina kisannut joko jokelassa, mäntsälässä, järvenpäässä tai porvoossa mutta teki ihan hyvää mennä välillä vähemmän tutumpaan paikkaan. Kaikki oli onneksi selkeetä kisapaikalla ja hevonenkin oli ihan hyvä.

Ensimmäinen luokka oli 70cm jossa tietenkin Charlie kyyläsi jokaikistä mutta aina ennen esteitä annoin pohjetta ja istuin tiivisti satulassa kiinni niin yli mentiin eikä kieltoja siis tullut mitä itse pelkäsin. Seiska este tipahti mutta se ei minua haitannut.. Pääasia että hevonen ei kieltänyt, toisessa luokassa siis esteet olisivat hevoselle tuttuja ja voisin ihan rauhassa ratsastaa puhtaan radan.

Kasikymppissä Charlie oli paljon parempi, laukka oli sujuvampaa sekä isompaa ja lähestykset olivat paljon parempia. Puhdasratahan siitä tuli ja sitten jo kuulutettiin että olisimme kolmansia, olin aivan ihmeissäni. En edes aikaa ratsastanut vakavissa vaan annoin hevosen mennä omaa tahtia. Loppujen lopuksi pääsimme palkintojen jakoon ja meille napsahti neljäs sija. Olin erittäin tyytyväinen.

Nyt vaan sitten starttaamaan ysikymppiä niin päästäisiin joku vuosi aluetta kilpailemaan. Ilmouttauduin myös tässä uHun järjestämään estevalmennukseen jonka pitää Jari Sneck 2.4. Seuraavaksi jokelan ja ehon 80cm radat



26.3 ehon talli


19.3 jokelassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti