keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Syksy tulee ja lehdet lakastuu



Tänään oli aivan ihana sää, ja lähdettiin maastoon kävelemään alkukäyntejä. Palasin kuitenkin tallille ratsastamaan ruunan eteen-alas koska maastossa se on aika mahdotonta, kun Charlie käy kierroksilla. Ratsastin koko tunnin eteen-alas kun tiistaina oli ollut koulutunti, ja nyt oli tälläinen jumppailu päivä. Avoa ja vähän pohkeenväistöä, Charlie oli tosi kiva ratsastaa ja jäi hyvät fiilikset ratsastuksen jälkeen. 


Tiistaina oli koulutunti josta mainitsinkin. On se vaan jännä kun joka kerta oppii itsestään uutta, ja siksi tätä inspiraatiota nyt löytyykin hevosten suhteen joka on tosi hyvä. Charlie on alkanut hyvin pysymään kuolaimella, eikä jää enään painamaan vasemmalle ohjalle kunhan itse vaan muistan etten jää roikkumaan siihen ohjaan. Todellakin aijon pitää sanoistani kiinni ja käydä tästä lähtien vähintään kerran viikkoon kouluvalmennuksissa koska kyllä niissä vaan kehittyy paremmin kuin yksin ratsastaessa. On mukavaa pitkän tauon jälkeen alkaa myös hioamaan tuota kouluratsastuspuolta. Ja varsinkin kun saa laitettua hevosen kunnolla töihin valvonnan alla niin ai että, joka koulutunnin jälkeen jäänyt erittäin hyvä fiilis. Vaikka itse olenkin esteratsastaja niin kyllä näitä koulutunteja on ollut ikävä. Kesä nyt sattui olemaan sellaista kun ei muka saanut aikaseksi mitään. No tästä lähtien yritän järjestää tunnit vaikka tämä innostus nyt taas lopahtaisi - mitä en todellakaan toivo.

Estetunti jää tällä viikolla meiltä pois, koska valmentaja ei saanut aikatauluaan maneesinvarausten kanssa sopimaan niinpä käyn loppuviikosta vähän yksikseen hyppelemässä. Katsotaan jos saisin jonkun kuvaamaan mutta voi olla etten edes saa. Tosiaan viime postauksessa kerroin ilmottautuneeni kisoihin mutta nyt ne peruuntuivat kun tuli kaikenlaisia ongelmia. Tarkotus oli seuraavana mennä metri mutta voi olla että yksi ysikymppi vielä alle ennen kuin sitä metriä alkaa. Parempi eka nyt treenata taas tauon jälkeen eikä lähteä tuosta vaan hyppäämään kisoihin. Kuitenkin harkitsen 13.10 järvenpään aluekisoihin menoa. 


Kuvat otettu iPhone 5.


Tiistai 2.10 ratsatuksen jälkeen vähän väsyttää..


Charlien bf Emabargo aka Eemeli



Nyt myös tykkää nappula otettu käyttöön ;)

8 kommenttia:

  1. Upea hevonen! Sun blogis on muutenkin todella hieno :) tykkään paljonkin!!
    http://training-diaries.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Oi kiitoksia, mukavaa että joku tuli pitkästä aikaan kommentoimaan :)

    VastaaPoista
  3. Ompas kiva ulkoasu! ja upee heppa! :)

    http://one-step-at-a-timee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Kiitokset ja heppa kiittää myös :))

    VastaaPoista
  5. Moikka! Sun blogi on todella kivan oloinen ja voisin liittyäkin lukijaksi, ihana heppa ♥ Ja hei mietin , että olisitko voinut tehdä mulle bannerin kun tuo nykyinen on vähän liian kesäinen ? :)
    Voisitko vastata mun blogiin?

    helmijaroosa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Mukava kuulla ja Charlie myös kiittää :) käyn vastaamassa :3

    VastaaPoista
  7. tuli varmaan perille viesti?=)

    VastaaPoista
  8. Juups :) katselen huomenna tarkemmin.

    VastaaPoista